LeoVegas ostaa Expektin

Lukuaika: 2 minuuttia

Ruotsalainen peliyhtiö LeoVegas ostaa Expektin noin viidellä miljoonalla eurolla. Expekt oli yksi ensimmäisiä netissä toimivia vedonlyöntiyhtiöitä Suomen markkinoilla. Viime aikoina olemme kuitenkin kuulleet ja nähneet yhä vähemmän tästä yrityksestä. Leo Vegas on toisaalta suuri ja tunnettu brändi Suomessa.

Leovegas ostaa Expektin

LeoVegasin strategiana on yrityskaupan myötä luoda tunnettavuutta myös urheiluvedonlyönnin puolella. Heillä on jo omalla brändillään jo vedonlyöntiä, mutta pääpaino on silti kasinon puolella. Expekt on sen sijaan enemmän vedonlyöntibrändi ja näin ollen Leolla on mahdollisuus kilpailla enenemässä määrin myös vedonlyöntiasiakkaista.

Expekt lyhyesti

Expekt lanseerattiin jo vuonna 1999, eli kyseessä on alan vanha konkari jolla on vahva brändi Suomessa ja Pohjoismaissa. Expektin tunnettavuus ja suosio kehittyi nopeasti ja siitä tuli aikoinaan yksi Pohjois-Euroopan suurimmista vedonlyöntiyhtiöistä. Tänäpäivänä Expekt on kuitenkin suurelta osin menettänyt kaikki markkinaosuutensa muille pelialan toimijoille. Monet meistä tuntevat joka tapauksessa yhtiön ja tietävät sen olemassaolosta.

LeoVegas laajentaa vedonlyönti-toimintaansa

LeoVegasilla on tällä hetkellä 13 tuotemerkkiä eri markkinoilla. Peliyhtiö on selvästi keskittynyt enemmän nettikasinoon mikä näkyy myös heidän liikevaihdossaan. Vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä, jopa 91% tuloista tuli casino- ja live kasinopeleistä.

Leo Vegas on jo pitkään ollut suuri nettikasino, vaikka se tarjoaa myös vedonlyöntiä yhteistyössä tunnetun vedonlyöntitarjoaja Kambin kanssa. Expektin oston myötä tämä pörssiyhtiö haluaa laajentaa investointejaan entisestään vedonlyönnin puolelle ja luoda johtavan urheilubrändin Suomeen ja Pohjoismaihin.

Kaupan myötä Leovegasin liiketoimintamalli laajenee entisestään ja investoinnin myötä urheilutulot kasvavat ainakin ajan myötä. Näin he onnistuvat myös mukavasti diversifioimaan tulonlähdettään niin että kaikki munat eivät ole samassa korissa. Markkinointi on myös Leo Vegasin vahvoja puolia, kun taas tuo osa-alue on Expektillä laahannut pahasti perässä. Tulevan omistajan markkinointi-osaaminen tulee varmasti hyödyntämään Expektin tulevaisuuden näkymiä reippaasti.

Betclic myy Expektin

Expekt kuului ennen ostoa Betclic-konsernille. Eri lähteiden mukaan uusi omistaja maksaa Betclicille 5 miljoonaa euroa käteisenä Expektistä.

Expetin liikevaihto oli vuonna 2020 6,9 miljoonaa euroa ja liiketoiminta on kannattavaa. Kannattaa muistaa, että koronavuosi sotki monen vedonlyöntiyhtiön kassavirtaa vuonna 2020. Tästä huolimatta Expektillä oli kannattava vuosi. Vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä jopa 91% liiketoiminnasta tuli Ruotsin markkinoilta. Emme tiedä kuinka iso siivu jäljellä olevasta 9 prosentista tuli Suomesta.